|
|
|||
|
06.05.2006 - 22:54
Kevät eteni aimo harppauksin ja rosario jäi päivittämättä. pääsääntöisesti siksi, että lupailin itselleni ensin valmista pihasuunnitelmaa, joka olisi sitten ollut tänne valmiiksi liitettävissä.
No eipä ole puutarhasuunnitelmaa, mutta hyvinpä nuo hommat tuntuvat sujuvan ilmankin. Kukkapenkkiin on istutettu tähän mennessä ainakin seuraavia: - Vuohenkelloa - Syysleimua - Suikeroalpia (maanpeitekasvi, jonka lopulliseksi sijoituspaikaksi olen suunnitellut kellarin kattoa) - Akileijaa - Valkovuokkoa - Ja sitten jotain sekalaisia joiden nimiä äiti ei muistanut (tai joita en itse enää muista). Pitää odottaa kukkivaa kukkaa vielä ennen lopullista tunnistamista - Lisäksi on tullut lisää Juhannusruusua ja mökiltä toivottavasti tänään Valamonruusua ja ehkä jotain muutakin.. - Kaiken huipuksi vierailimme isännän kanssa tänään puutarhamyymälässä ja matkaan tarttui mm. metallinen kukkateline, seinään ruuvattava kiekurainen amppelikoukku, yksi Jalohortensia, kaksi vaaleanpunaista Pelargonia (saatava ehdottomasti lisää) sekä amppelikukka nimeltään Lumihiutale. Viime päivien säät ovat kyllä suosineet puutarhahommia ja on niitä tehtykin. Äidin perennapenkistä löytyi paljon jaettavia taimia, joista liikeni siis allekirjoittaneellekin kukkapenkin täytteeksi ja kuten sanottu odottelen myös pienimuotoisia tuliaisia mökiltä. ;) Kukkapenkkien lisäksi olen suunnitellut pihaan jo lisää yhtä sun toista askarreltavaa, saa nähdä miten saan Jounin innostumaan (taas) nurmikon mylläyksestä. MUTTA. Sitä ennen keskityn nauttimaan vihertävistä koivuista, varpaiden alla lämpimästä nurmikosta ja kukkapenkistä nousevista taimien aluista. Ihanaa!!! 23.01.2006 - 08:52
Heippa tännekkin.
Puutarhasuunnitelmat uinuvat vaihteeksi Ruususen untaan. Pihan pohjapiirrosta pitäisi alkaa työstämään, että suunnitelmatkin valmistuisivat (ja uudelleen muokkaantuisivat) hyvissä ajoin ennen kevättä. Toisaalta perennan taimien sijoittelua ei parane alkaa liian tarkkaan suunnittelemaan, sillä hallittu sekasotku on tässä tapauksessa tavoiteltua. Kunhan suurimmat ovat keskellä ja pienimmät laidoilla. Lauantaisin tulee (jos en ole vielä muistanut hehkuttaa) tv1:ltä Puutarhaetsivät ja tällä kertaa en jää laakereillani lepäilemään vaan nauhoitan joka ikisen jakson myöhempää nautiskelua varten. Viime lauantaisesta jaksosta sain loistavan idean kukkapenkin halkovaan polkuun tai kiviaskelmiin. Muutenkin ko. jaksossa tehty ruusupenkki aiheutti ihastuksen väristyksiä! Suomalaisen alennusmyynnistä lähti matkaan Suomalainen ruusukirja. Mutta koska Antikka.netistä tilattu Ylpeys ja ennakkoluulo (vuodelta -49) on vielä kesken lukemisen, niin en ole ennättänyt ruusukirjaan oikein vielä perehtyä. Koetan myös malttaa vielä jonkun viikon ennen kuin on pakko tarttua jälleen Eija Klaucken Englantilainen puutarha-kirjaan. Se on ollut vakituinen kevään tulo-seuralaiseni jo muutaman vuoden. Ihana kirja! Sisäkukista kiinanruusu tuli matkansa päähän, eikä elvytystoimenpiteistä ollut apua ja kuningaskissus ei näytä yhtään sen paremmalta. :( -En ymmärrä mikä niitä vaivaa, tai osaan kyllä arvailla, mutta jatkoa varten tarvitsisin faktaa. Tässä netistä lainattu tunnelman kohottaja. *huoh* ![]() 10.01.2006 - 14:30
ARGH!!! Aiemmin mainittu jänisperkele on käynyt kalttaamassa juhannusruusua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kunhan saan sen pitkäkorvan kiinni nii viskaan sen pataan ihan korkeimman omakätisesti -ja syötän koirille- pellonlaidat on täynnä vaikka minkä sortin lepikkoa ja vatukkoa ja sun muita syötäväksi joutavia horsmia, niin tämä prkleen vemmelsääri pätkii minun juhannusruusun tulitikuiksi! Mikä siitä piikkisestä roiskasta on yhtäkkiä niin herkullisen tehnyt, ettei piikitön eväs enää kelpaa?! Ärrinmurrin... PS. Ei niin ettenkö olisi Jounillekin sanonut tuossa alkusyksystä, että kaataisiko se pari lepän rankaa jänisten evääksi niin niiden ei tarvitsisi tulla pihalle evästämään. No, saahan sitä sanoa vaikka mitä, itse olisi varmaan pitänyt mennä jonkun tappovehkeen kanssa puunkaatohommiin... 09.01.2006 - 10:45
Jouni osti minulle kevään ensimmäiset tulppaanit. Heti asteli pirteys ja kevätaurinko tupaan.
Tarkoituksena on ollut piirrellä jonkunlaista pohjakuvaa tuosta puutarhaosiosta. Aiempiin piirroksiin olen kuvannut koko pihan, mutta koska toistaiseksi on tarkoitus kukittaa vain tätä nimenomaista puutarhaosiota, niin navetan seinustat voin huoletta jättää kuvasta pois. Jos teen kuvan wordissa, ihan niillä perusviivoilla ja muilla ja nappaan sitten koko tekeleen kuvaksi niin sitä on helppo sitten jälkeenpäin muokata yhä uudestaan, ilman että perusääriviivat katoavat/hyppivät minnekkään. Sisäkukista sen verran, että kiinanruusu ei pärjännyt taaskaan. Yksi lehti jäljellä ja sekin on jo rupsahtanut... Pitäisi olla sellainen vanha talo, jossa olisi talvella kylmiä huoneita. Kuiva ja lämmin sisäilma on näköjään kiinanruusun surma. Voi käärme. Liisukka (tai joku sen sukulainen) ja kuningaskissus ovat myös tulleet ilmeisesti tiensä päähän, toinen on huonossa ruukussa ja huonossa valossa ja toinen joutui taannoin kirurgin käsiin, eikä vissiin tykännyt siitä. Prkl. Ja noiden pitäisi kuitenkin olla kohtuullisen helppoja kasvatettavia. Täytynee laittaa pattereita pienemmälle, itselle nyt voi lisätä "rätei ja lumpui" niskaan jos alkaa viluttamaan. Että semmoista tälle kukkarintamalle. Ulkona on polveen asti lunta (testattiin uuden vuoden aattona, kun uppuroitiin pellolle ampumaan raketteja) ja puissa on kaunis huurre-kuorutus, joka tosin liuennee pois kunhan loppuviikoksi ennustetut "helteet" saapuvat. 02.01.2006 - 11:11
Annan luvan liittää tähän vielä taidekuvan puolentoistavuoden takaa (juhannusjuhlissa otettu kuva) Wanhasta Pihlajastamme. Kuvassa on tosin vain puoli puuta. Kuvaaja on "Hassu-Pasi", jonka sukunimeä en valitettavasti muista.
![]() 02.01.2006 - 09:58
Nyt olisi taas intoa tehdä puutarhajuttuja. Olen armollisesti antanut itselleni luvan kirjoittaa tämän yhden puutarha-aiheisen viestin, mutta sitten pitää tehdä jo jotain muuta. Kun ulkona nyt kuitenkin sataa lunta ja ensimmäistäkään ruohonkortta ei ole näkyvissä, että turha intoilla ihan vielä.
Joka tapauksessa tässä tulee nyt olemassa olevista kasveista listaa (ne lukuisat ruusut ja syksyllä istutetut pensaat jo luettelin...). Pihalla on siis seuraavia kukkia (monivuotisia): - Yksi mätäs (silkki)unikkoa, joka toivottavasti kesti syksyisen siirto-operaation. Tämä mätäs on tulevan unikkoviljelmäni pohja ja mätästä on tarkoitus laaaaaajentaaaa paljon. - Joku pitkävartinen, sinikukkainen kellokasvi, jota en ole muistanut tunnistaa. Sitä kasvaa navetan sekä kellarin seinustalla - Keltamataraa, oletettavasti. Se voi myös olla sekoitus kelta- ja paimenmataraa, mutta koska se kasvaa kukkapenkissä isona mättäänä (siis ei rikkakasvina) niin olen antanut itseni toivoa, että se olisi aito keltamatara. Tuoksu on ainakin huumaava. Keltamatara on varsinaisesti enemmänkin luonnonkasvi, mutta vanhoista puutarhoista sen voi löytää myös koristekasvinakin. - Joku korkeaksi kasvava keltakukkainen perenna (jos siirto onnistui), jonka sain anopilta ja jonka nimeä en tiedä, vielä. - Särkynyt sydän (jos siirto onnistui), tätä kasvaa parissakin paikassa Puita ja muita puskia: - Terijoen salavia 4 kpl, joista kolme yhdessä "läjässä" ja ne ovat jo Isoja - Vaahteroita 2 kpl - Hopeakuusi (Picea pungens 'Glauca') - Tosi vanha pihlaja (my love!) - Marjatuomipihlajia 3 kpl - Vuorimäntyjä 3 kpl - Vapaasti kasvava orapihlaja-aidanne, joka tekee runsaasti marjoja joka syksy ja jonka alla on ihana holvikäytävä (Crataegus grayana) - Jonkunlainen aidanne Siperian hernepensaasta - lisäksi pihatien varressa on kolme koivua ja yksi kuusi, keskusringissä on kolme kohtalaisen matalaa mäntyä ja kellarin kupeella on vielä yksi pienempi kuusipuu. 30.12.2005 - 21:42
Tallennan tänne muutaman mukaan tarttuneen puutarha-aiheisen linkin. Ovatpahan sitten tallessa.
- Puutarha.net (the one and only) - Puutarhakirjat.fi - Royal horticultural society - ja RHS:n Garden finder - Suomen ruususeura - Kiinanruusu - Iso kasa ruusujen kuvia (!) - Festival of roses - Upea slide-show ruusuista ja muista kukista - Kuvia puutarhan pensaista - Ihania herbaario-kuvia ruusuista - Heirloom roses - Terhin puutarha - Ihania englantilaiskuvia, pääasiallisesti kylläkin rakennuksia Tässä ensimmäiset. Jatkoa seuraa varmasti. :D 29.12.2005 - 23:14
Hei vaan ja tervetuloa tännekin. Rosario keskittyy puutarha-haaveisiin ja joskus myös -tekoihin, joten oikean elämän sisältö -kukkajuttuja lukuunottamatta- löytyy edelleen sieltä Lastuvillasta. Näin joulusta ylipäässeenä on taas aika kaivaa puutarhakirjat hyllystä ja kirjailla paperille ajatuksia uusista hienoista kukkapenkeistä. Ostin tätä nimenomaista tarkoitusta varten megaimelän muistikirjankin, jonka kansia koristaa monen monta ruusun kuvaa. Sinnepä on illan pimeimpinä hetkinä sopivaa piirrellä suunnitelmia ja kirjoitella ylös muistiinpanoja ja sen semmoista. Samaan tarkoitukseen käytän tätä blogiakin, mutta enemmän päiväkirjanomaisesti. Luultavasti. Syksyllä, juuri ennen ensilunta saimme pihalle istutettua lähes 40 pientä pensaanalkua; marja-aroniaa sekä koivu-, virpi- ja rusopajuangervoa. Viinimarjapuskia lähti iso kasa kauniimmille kasvumaille (lue: läjään tuonne pellon laitaan) ja niiden tilalle pikkuruinen kaivinkone muotoili kaksi sievää kukkapenkkiä. Tämän jälkeen traktori lätsytteli märällä nurmikolla ja kuskasi kukkapenkkeihin lastin jos toisenkin multaa ja keväällä on tarkoitus sotkea mullan sekaan vielä hiekkaa antamaan vähän parempaa mururakennetta ja ilma-aukkoja. Tämän hetkinen tilanne -luonnollisesti- on se, että kaiken tuon peittää onneksi jotakuinkin 30 cm:n lumihanki, mikä sääennustuksen mukaan vielä paksuuntuu lähipäivien aikana. Lisäksi pikkuruisissa pensaiden taimissa on havaittavissa jänisperkeleen hampaan jälkiä. Eli lisää lunta kiitos. Viime viikolla kävin vierailulla hyvän ystäväni luona ja hän lupasi minulle monen monta perennan tainta omista penkeistään kunhan kevät koittaa. Mikä on erityisen mainiota, sillä (nyt kun kasvio on valmis) rikkaruohoja en tosiaankaan kukkapenkkeihini kaipaa ja siksi ne pitää saada täyteen mahdollisimman nopeasti. Äidiltä on myös tarkoitus hamstrata jotain kaunistusta pihalle kukkimaan, mutta erityisen iloinen olen siitä tiedosta, että mökillä kasvaa monta sellaista ruusulajiketta, jota minulla ei vielä ole! Tarkkaan ottaen; ruusulajikkeet, jotka minulla jo on, ovat juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia, "Plena") (Iisalmesta, mökin seinustalta ja toinen joltain Jounin työmaalta << ihana mies!) sekä kurtturuusu (Rosa rugosa, "Moje Hammarberg" << kiitos Tessalle!). Lisäksi ovat pikkuruiset (3 - 5 kpl) oksasta taimetetut ruusunalut, joiden lajikkeesta ei ole tietoa ja jotka myöskin ovat joltain Jounin työmaalta peräisin. heikosta alusta huolimatta ne taitavat sittenkin selvitä elolle -ainakin syksyllä vielä näytti siltä. Muut kasvit luetteloin tuonnempana, nyt poistun untenmaille; näkemään kukkaunia.
Tässä vielä muistutus (kesällä) vallitsevasta tilanteesta
|
|||